HYYn Osakuntalainen Unioni kokoaa yhteen opiskelijapolitiikan ystäviä kaikista suomenkielisistä osakunnista. Unioni toimii Osakuntien edustajistoryhmän taustaorganisaationa. Tässä blogissa unionilaiset avautuvat milloin mistäkin - oli aiheena sitten sää, HYY tai vaikka maailman tila. Lisätietoa Unionista ja blogin kirjoittajista täältä.


torstai 5. joulukuuta 2013

Kuka sä oot, mist sä tuut?!

Kuluneena syksynä olen pohdiskellut omaa osakuntalaisuuttani yllättävän paljon. Osakunta merkitsee ihmisille eri asioita. Yhdelle oma osakunta merkitsee kirjastoa tai osakuntalounasta, toiselle bileitä. Jollekin osakunta on toinen koti - tähän tilanteeseen olen vähitellen itsekin ajautunut.



Lukioaikoinani yksi merkittävä kriteeri opiskelupaikan valinnassa oli ”mitä kauempana Pyhäjoesta, sitä parempi”. Pyhäjoki, tuo kolmen tuhannen asukkaan käpykylä Pohjois-Pohjanmaalla, oli toki turvallinen ja omalla kierolla tavallaan oikein soma paikka asustaa. Toiset meistä kaipaavat kuitenkin elämältään hiukan enemmän, esimerkiksi sunnuntaisin auki olevia kauppoja tai hiukan vaihtelua.



Helsinkiin päästyäni alkoi valtsikalaisidentiteetin rakentaminen. Päädyin myös osakuntaan, mutta en tuolloin kokenut sitä itselleni ensisijaiseksi yhteisöksi. Kun kerran olin vihdoin päässyt pois pohjoisesta, halusin ottaa totaalisen irtioton. Viimein opin jopa sanomaan ”bisse” enkä ”kaliaa” (varsinainen Helsinkiin integroitumisen konkretisoituma, tuskin koskaan unohdan tuota hetkeä Alina-salissa). Kuitenkin - vähitellen ajauduin yhä useammin pohjalaisiin juhliin ja lopulta huomasin hengailevani Bottalla ihan muuten vain. Saatan käydä Bottalla pahimmillaan (parhaimmillaan) viitenä päivänä viikossa. Ilokseni olen huomannut, etten todellakaan ole ainoa, joka näin tekee. Osakuntatalo on hengausmesta, jääkaappi, opiskelupaikka, yökerho ja ennen kaikkea kodin jatke.



Osakunta ja osakuntalaisuus on ujuttautunut lähes jokaiseen elämäni osa-alueeseen hienovaraisesti. Muutto osakunnan kämppään oli tämän syöksykierteen laukaisija. Sen lisäksi, että vietän tolkuttomasti aikaa Bottalla, en voi paeta pohjalaisuuttani tai osakuntatovereitani edes kotiini. Vallilassa sijaitsevassa osakuntalähiössä törmäilen jatkuvasti kavereihin, niin rappukäytävässä, postilaatikolla kuin roskanvientireissullakin. Bileistä lähdetään yhteistaksilla Vallilaan, edarikokouksista vaellamme yhdessä Rautatientorille ja nousemme samaan bussiin. En ole kokenut olevani yksin koko sen puolentoista vuoden aikana, mitä olen 18-neliöisessä tilaihmeyksiössäni asunut. Naapurustosta löytyy aina seuraa Pub Magneettiin tai iltakävelylle. On helppoa ja ihanaa, jos hyvää seuraa saadakseen tarvitsee vain kipaista raput ylös tai viereiseen rakennukseen.



Parasta osakuntalaisuudessa on se keskusteleva ja ymmärtäväinen, eri taustoja kunnioittava ilmapiiri. Omien juurien tiedostaminen ei ole osakunnissa oman taustan korokkeelle nostamista. Vaikka oma järjestö luonnollisestikin on se maailman paras, ei sen erinomaisuutta tarvitse osoittaa muita dissaamalla. Erilaisia näkemyksiä kunnioitetaan, koska osakuntalaisena on helppoa ymmärtää, kuinka vahvasti tausta, historia ja juuret vaikuttavat ajattelutapoihin. En itse ole koskaan äänestänyt keskustaa, enkä usko niin koskaan tekeväni, mutta ymmärrän, miksi 24% suomalaisista antaisi äänensä kepulle. Erilaisten mielipiteiden hyväksyminen, keskustelevuus ja konsensushakuisuus leimaavat myös osakuntalaista HYY-politiikkaa.



Osakunnat keräävät eritaustaisia ihmisiä yhteen yli tiedekunta- ja korkeakoulurajojen. Maailmankuva avartuu huomaamatta, kun keskustelussa on mukana valtsikalaisten ja humanistien lisäksi luonnontieteilijöitä, teekkareita ja teologeja. Ahaa-elämyksiä koin viimeksi eilen, kun kylteri valaisi minua veronpalautuksista iloitsemisen irrationaalisuudesta. Lähestyimme veronpalautuksia ja sen aiheuttamaa fiilistä täysin eri näkökulmasta. Hyötyfunktiot ja rahan aika-arvot koronmenetyksineen olivat toki varsin valideja perusteluja sille, miksi ennemmin tulisi ottaa mätkyjä kuin palautuksia, mutta kaikista rationaalisista perusteluista huolimatta iloitsin kovasti, kun tsekkasin tilini saldon. 

Ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat eri tavoin - loistojuttu!

Paitsi kodin, ystäviä, juhlia ja lievitystä koti-ikävään, osakunta merkitsee myös jotain muuta. Osakuntalaisuuteen liitetään vahvasti perinteet ja niiden arvostus. Vaikken ehkä itse ole mikään maailman perinteikkäin ihminen - yksi syy pakoviettiini pois Pohjanmaan raamattuvyöhykkeeltä oli juurikin se liiallinen arvokonservatismi - pidän tärkeänä, että ihminen muistaa, mistä on tulossa. Kun tiedostaa historiaa, on helpompi ymmärtää myös nykyisyyttä. On tärkeää, että nykyaikanakin hoksattaisiin edes välillä vilkaista myös menneeseen. Parhaimmassa tapauksessa saattaa jopa oppiakin jotain. Perinteisiin ei kuitenkaan tule suhtautua mitenkään joustamattomasti, vaan niitä voi ja tuleekin muuttaa. Vallitsevien olojen kritisointia helpottaa, kun ymmärtää niiden taustat.



Ja kyllä, viihdyn Helsingissä, ja ei, en aio muuttaa takaisin korpeen. Siitä huolimatta on myönnettävä, että eniten nautin, kun rämmin karpalosuolla, hiihdän tai pilkon polttopuita. Viime kesän suurimmat onnentunteet koin perheemme mökillä. Juoksulenkki Lapissa porojen ja suomaisemien keskellä ja lenkinjälkeinen pulahdus järveen, se on hei sitä hyvää elämää! Ja osakuntalaisuus - se on sitä, että vaikkei itse fiilistelisi tuonkaltaista touhua, kykenee ymmärtämään, että joku rämpii mieluummin suolla kuin juo lattea Starbucksissa. Ja toisinpäin (kaikki osakuntalaiset eivät suinkaan rämmi suolla vapaa-aikanaan saatika tule korvesta).

Vaikka Helsinki onkin unelmien täyttymys, toisinaan kotiseutunostalgia nostaa päätään. Lisäksi - kun muistaa, mistä on tulossa, on helpompi pysyä kartalla. En ehkä aina tiedä, minne olen elämässäni menossa, mutta ainakin tiedän, mistä olen tulossa. Ja mitä pidempään olen Helsingissä asunut, sitä paremmin olen omat juureni tiedostanut. Aluksi pyrin karistamaan maaseudun painolastin harteiltani, mutta nykyään en enää jaksa tuhlata energiaani moiseen. Tiedostan olevani ihan tuhannen korvesta, täysi landepelle, puhuvani aivan järkyttävän jäätävää pyhäjokea ja toisinaan symppaavani ihan liikaa kepua. Sille on kuitenkin syynsä - 20 vuotta pellon reunalla jättää jälkensä. Tyttö lähtee korvesta, mutta korpi ei lähde tytöstä.



Täysin subjektiivisen kuvauksen osakuntalaisuudesta näin itsenäisyyspäivän aaton kunniaksi (junamatkalla pohjoiseen, kuinkas muutenkaan) teille tarjosi
Ella Keski-Panula
Osakuntien edustajistoryhmän puheenjohtaja